Luokka: Yleinen

Yleinen

Vilkaisuja peiliin

28.05.2013, oiliharjula1952

Yksi helteen tuomia juttuja on semmoinen, että jotkut ihmiset tulevat ärtyisiksi, ja siinä ei parane oikein mitään sanoa, ettei tule päin pläsiä, mutta minua surettaa tuommoinen. Siis jos on lämmintä, niin nauttisi siitä kuitenkin? Valinta on se missä sillä hetkellä oleilee, kun helle yllättää, ja kukapa sitä toisen olemiseen on syypää kuin mitä itse on, …

Yleinen

Jätti vai nätti?

06.05.2013, oiliharjula1952

Aivan mahdottomia summia tulisi antaa jollekin oikein isolle, kuten nyt eräälle telakalle, ja siinä on kyllä hermot koetuksella, että pitääkö juuri edes mainita sellaista? Että eikö se voisi alkaa jo vähän purkamaan sitä jättiä, jotta meillä tämä tasapaino säilyisi. Pieni on aina kauniimpaa, sen on todennut moni, mutta ei tahallaankaan ja periaatteesta anna periksi? Yksi …

Yleinen

Suojakilpi

23.04.2013, oiliharjula1952

Presidenttimmekin kertoi toimikautensa alussa siitä, kuinka silloin kun joku alkaa pärjäämään, syntyy tilanne, että tullaan ns. iholle, ja niinpähän taitaa asia olla. Vaikka silloin kun jotakin asiaa esittää, ei tule kuuloonkaan, että tukea tulisi, mutta kun se jostakin saa kannatusta, lähestyminen on hyvin ahdistavaa jopa. No, kaikkea pitää sietää, kun jotakin tekee, ja se joka …

Yleinen

Vahingoittamisen iloa (ko)?

17.04.2013, oiliharjula1952

Se mitä edellä kerroin, on ollut kaikki totta. Sitä ei arvaisi, mihin ihminen kykenee, ennenkuin omakohtaisesti sen kokee. Niin sain kokea omakohtaisesti, mitä on henkinen väkivalta, kiusaaminen, tai ylipäänsä toisen olemassaolon halventaminen. Ja kun toiminnalle ei tahdo löytää edes hiukkasenkaan syytä; motiivia, niin vielä enemmän se on ihmeteltävää. Luonnollisesti kuvittelee, että se joka vahingoittaa, on …

Yleinen

Viranomaisvastauksia

11.04.2013, oiliharjula1952

Kansa on kuullut mediasta, sekä lukenut lehdestä erään paikan asioista, joka paikka oli myös meikäläisen entinen työpaikka. Itse joudin siellä ‘natsi-käsitelyyn, ja lähtöni jälkeen olen vaatinut niitä korvauksia, mutta mitään ei edelleenkään yli 20 vuoden taistelun jälkeen ole tapahtunut. Työurani päättyi sinne, ja vastuussa olevan olisi pitänyt jo aikoja sitten erota virastaan, mutta eipä semmoistakaan …

Yleinen

Vihdoinkin

05.04.2013, oiliharjula1952

Kahdeksantena  huhtikuuta 2013 Suomen tasavallan  presidentti hajotti  Suomen istuvan hallituksen sekä eduskunnan. Hallitus ja eduskunta eivät nimittäin kyenneet enää jatkamaan, koska kansa kärsii nälkää ja puutetta. Työttömyys  mm. vallalla olevan järjestelmän mukaan on noussut huippulukemiin. Muuta vaihtoehtoa ei ollut enää. Oli tapahtumassa eräällä tavalla kansanmurha. Korruptio sekä harmaa talous olivat jo niissä mittalukemissa, ettei pomo …

Yleinen

Vihan olemus

14.03.2013, oiliharjula1952

Olen seurannut TV1 :n Olof Palmesta kertovaa dokumenttia, josta eilen oli kolmas ja viimeinen osa. Ja täytyy vaan todeta, että onpa ihmistä vihattu olan takaa, vaikka, ja ehkä juuri siksi, että saavutti toiminnallaan paljon hyvää, kasvua, rauhaa, ja työtä ja toimeetuloa ihmisille, jotka sellaista halusivat ja toivoivat. Miksi siis suuri viha, vaikka ihminen oli rauhan …

Yleinen

Uusi Vaihtoehtoja-sivustoni

09.03.2013, oiliharjula1952

Avasin uuden Vaihtoehtoblogi-sivuston, koska edellisen sivuston kanssa  tuli ongelmia. Tervetuloa lukemaan siis myös tänne uudelle sivustolle, joka jatkaa siitä mihin jäin edellisellä. Liitän myös tähän edellisen blogisivuston linkin, jotta aikaisempiakin tekstejä voi lukea myös tätä kautta. http://oiliharjula52.blogaaja.fi/