Olen seurannut TV1 :n Olof Palmesta kertovaa dokumenttia, josta eilen oli kolmas ja viimeinen osa. Ja täytyy vaan todeta, että onpa ihmistä vihattu olan takaa, vaikka, ja ehkä juuri siksi, että saavutti toiminnallaan paljon hyvää, kasvua, rauhaa, ja työtä ja toimeetuloa ihmisille, jotka sellaista halusivat ja toivoivat. Miksi siis suuri viha, vaikka ihminen oli rauhan asialla? Toki häntä on paljon myös rakastettu, ja ihailtu, mutta onko syy vihaan juuri siinä, että monet rakastivat. Eikö rakkautta saa olla olemassa?
Olen itse myös kokenut paljon suurta vihaa. Osakseni on tullut paljon vihaa, vaikka haluan rauhaa, ja haluan että ihmiset olisivat onnellisia. Olen kokenut vihaa niin paljon, että se on lamaannuttanut minut joskus melkien toimintakyvyttömäksi. Toipuminen kestää hyvin kauan, eikä toipuminen koskaan toteudu täysin. Vieläkin, vaikka siitä ’suurimmasta vihasta’ mitä olen osakseni saanut, on kulunut jo parikymentä vuotta, niin en voi olla täysin suojatta, sillä viha voi singota äkkiarvamatta, ja ellei siihen ole varautunut, ei selviä ’ehjänä’. Ja se sinkoaa aina samoin; sitä ei voi mitenkään tietää mistä ja koska se tulee.
Olen syntynyt samana päivänä kuin Olof Palme. Ilmeisesti olemme melko samanlaisia. Idealisteja, ja rauhan rakentajia, visionäärejä, ja uudistajia. Nuo asiat eivät voi olla vihan syy, en ikinä usko siihen. Uskooko joku niin? Jokin muu sinä täytyy olla.
Toivotaan kuitenkin rauhaa, iloa, ja rakkautta kaikille ja yhtäläisesti.
Merkinnät RSS-syötteenä