Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Onhan se toki suuri mahdollisuus

24.04.2017, oiliharjula1952

Antaa vapaus ihmiselle, jota ei enää rakasta, mutta jota haluaa kaiken aikaa loukata ja vahingoittaa, etenkin jos tälle on tulevaisuudelleen suunnitellut vainoavansa tätä koko tulevan elämänsä ajan, suunnitellut puuttuvansa tulevaisuutensa päivittäiseen elämään, ja toteuttaa näin ollen täydellistä häpeällistä alentamista, josta nautinto on saada tehdä se vahinko.

Onhan se mahdollisuus olla piinaamatta etenkin silloin, kun huomaa, että tälle onkin jo olemassa jotakin parempaa kuin itse on, että tälle onkin jo tullut rinalleen rakastava ihminen, jostakin aivan ylättäen, jota ei koskaan kuvitellut tälle tulevan. Ja voi, ellei olisi tuota rakastavaa ihmistä, ei tarvitsi niin hirveästi vaivautua.

Kumpa se mahdollisuus olisi että tätä rakastava ihmistä ei olisi, niin hänkin voisi mennä sivummalle tarkkailemaan elämäänsä, ja pönkittämään ja vahvistamaan omaa itsekästä minäänsä. Voisi rauhoittua.

Näitähän riittää, mutta eipä se paljoa paina.

Onni on rakastaa, ja onni myös rakkautta saada. Siinä on vastaus.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *