Yleinen

Maailma ei voi olla oikea?

17.07.2017, oiliharjula1952

Pohjoisesta kun lähtee etelämmäs, Suomessa tai ulkomaille, voi todeta, että hyvin väljästi sitä asustaa kun asustaa mm. Kemijärvellä, sillä ihmisiä on pilvin pimein enemmän jo alkaen vaikkapa Keski-Suomesta katsottuna. Ja sit kun pysähtyy tänne Etelä-Suomeen, onkin jo täydellinen muutos sillä esim. pääkaupunkiseudulla asustaa enemmmänkin Suomen ulkopuoleltakin tulleita ihmisiä, ja näkyvästi. Ja jotkut ihmiset; hyvin monet …

Lue kokonaan

Yleinen

Onhan se toki suuri mahdollisuus

24.04.2017, oiliharjula1952

Antaa vapaus ihmiselle, jota ei enää rakasta, mutta jota haluaa kaiken aikaa loukata ja vahingoittaa, etenkin jos tälle on tulevaisuudelleen suunnitellut vainoavansa tätä koko tulevan elämänsä ajan, suunnitellut puuttuvansa tulevaisuutensa päivittäiseen elämään, ja toteuttaa näin ollen täydellistä häpeällistä alentamista, josta nautinto on saada tehdä se vahinko. Onhan se mahdollisuus olla piinaamatta etenkin silloin, kun huomaa, …

Lue kokonaan

Yleinen

Valtuutettu- tai vaan tee

10.04.2017, oiliharjula1952

Vaaalihuuma on tietyltä osalta ohi. Tosin huuma jatkuu valittujen ehdokkaiden temmellyskenttänä 4 vuotta tästä eteenpäin, ja enimmäkseen se on yritystä toteuttaa annettuja lupauksia. Lupaukset olivat mainintoja asioista joita aikoo tehdä, joihin aikoo panostaa. Miksi kuitenkin puheissa ei useinkaan ole mainintaa siitä miten aikoo lupaukset täyttää? Puolueita on useita. Puolueilla ovat kaikilla omat ideologiansa ja omat …

Lue kokonaan

Yleinen

Narsismi -Hyvyys

21.02.2017, oiliharjula1952

Hyvää tarkoittava voi olla todella hyvä mutta hän voi olla myös todella paha. On meistä itsetämme kiinni miten hölmöjä tai viisaita olemme hyvyyden edessä. On tapauksia jossa tämä asia ei koskaan ole  selvinyt että kumpaa olisimme olleet. Narsisti tekee kaikkensa että saa aikaiseksi vaikutelman mm. todella ihanasta hvyyden aurasta. Se esimerkiksi haluaa auttaa niin hirveästi …

Lue kokonaan

Yleinen

Lennätkö vai ryömitkö?

13.02.2017, oiliharjula1952

Näinä aikoina ihmissuhteet näyttävät olevan kovin pinnallista laatua; sen huomaa erotilastoista, ja muusta; mm, siitä että se vaan huomaa. Mutta miksi sitten taas näyttää siltä että jotkut hajottavatt itsensä raastavassa epävarmuudessa pitkän suhteen loppuessa, elättää toiveita vielä korjaustoimenpiteiden tulosta pelastamaan sen mikä kadonnut on; miksi olisi loppunut jos olisi ollut elementtejä vielä jatkaa? Kiinnostaako rasittava …

Lue kokonaan

Yleinen

Olet ok

29.01.2017, oiliharjula1952

Siirry rohkeasti paikaltasi, ylitä rajat, ja ala elää. Miksi et eläisi; ottaisi elämästä irti kaiken sen mikä sinua kantaa. Vai onko sinullakin ne suuret ohjeet; mutku ja sitku, ja missä ne nyt asustavat? Vaikuttaa siltä kuitenkin että pitäsi toimia ripeästi, alkaa vaan hetki hetkeltä duunailla sitä sun tätä, koska eihän tulevaisuutta todellakaan ole vielä kirjoitettu …

Lue kokonaan

Yleinen

Kysymysten aikaa

15.07.2016, oiliharjula1952

Siis ensinnäkin, olisiko maailmasa köyhyyttä, jos kaikki raha jakautuisi aina tasapuolisesti? Ja miksi ne jotka aikaan saavat köyhyttä, haluavat sitten antaa pois osan omaisuudestaan, vaikka jos he eivät olisi kahmineet, ei olisi köyhyyttä? En ymmärrä rikkaita, en ymmärrä hyväntekeväisyyttä? Palautuuko vain rikas tasapainoon noin? Hyväntekeväisyyden kohde ei palaudu tasapainoon. Miksi ne jotka hajaantuvat kotomaastaan maailman …

Lue kokonaan

Yleinen

Vaistomaisesti mietin..

27.03.2016, oiliharjula1952

Josko väkivalta olisikaan niin ulkopuolinen asia kuin moni luulee se niin olevan. Jospa se on syvälle juurtunut meidän kaikkien mieliin, koska sydämessä se ei voi olla. Tästä voimme päätellä että emme ajattekaan sydämellä niinkuin meidän pitäisi, ja aina sanotaan niin. Että kun tapahtuu väkivaltaisuuksia, aiheutetaan vahinkoa aivan viattomille ilman selitystä, niin miksi se niin tapahtuu? …

Lue kokonaan

Yleinen

Helvetti maan päällä..

22.09.2015, oiliharjula1952

Olen tässä pohtinut sellaista että ne jotka voisivat muuttaa elämänsä huolettomasti tuntematta minkäänlaista hätää muutoksesta, ne eivät sitä tee. Esim. on rahaa jonka turvin voi huoletta muuttaa elämän kuvioita, mutta näyttää siltä, että juuri he ovat kaikken eniten ’maailmassa kiinni’, ja se minua kyllä hämmästyttää. Eli elää elämä joka tuottaa tuskaa kaiken aikaa, valtavat vevollisuudet …

Lue kokonaan

Yleinen

Elämä, ja tapauskohtaisesti

08.08.2015, oiliharjula1952

Suomi voisi olla myös valtio jossa viihtyisi hyvin. Se on vaihtoehto jos voisi niin tehdä. En sano että kaikki ajattelevat näin, voihan se olla vaan minä joka näin pohdin. Viihtvyteen vaikuttaa mm. se, että ollaan niin eri mieltä, mutta jos sen sanoo ääneen, siitä tulee sapiskaa. Eräällä taholla; nyt juuri, sanotaan että vaadimme, ja kunnioitamme …

Lue kokonaan

Yleinen

Katso peiliin

26.04.2015, oiliharjula1952

Vaikka kuinka uskoisi, että minä ainoa olen ainutlaatuinen enkä tarvitse muita mielipiteitä, nuo muut mielipiteet ympärilläsi kertovat sinulle aina kaiken, mitä sinun tulee tietää. On se vaan näin; kokemuksen syvä ääni kertoo näin. Sinä itse olet peili, ja ja vastassani oleva on peilisi. Miksi joku juuri tuo on peilini? Yksi peilin suuri vastaus on viha. …

Lue kokonaan

Yleinen

Miksi on kuin on?

09.03.2015, oiliharjula1952

No siksi että kun jotakin on, ja ellei se toimi, sen olemisen on tarkoitus antaa tilaa sille, joka voi olla. Hauskaa tämä tajunnanvirtatekniikka. Este ei muuten ole ellei sitä joku huomaa. Näin se vaan on. Estettä ei tarvitse hyväksyä ellei se miellytä ja ellei sitä voi arvostaa. Voin henkilökohtaisesti sanoa, että kun esim. politiikan alueella …

Lue kokonaan

Yleinen

Mennäkö vai eikö mennä..

02.01.2015, oiliharjula1952

Siinäpä se. Ellet tiedä minne olemme menossa, mene sinne minne haluat mennä. Aivan yksinkertaista, eikö totta. Ei kukaan voi kollektiivina mennä samaan suuntaan, jos koskaan on kyennytkään menemään. Siinä on se, että sellaiseen on käsketty menemään. Nyt ei tarvitse. Mikä helpotus? Kaikilla on vapaus valita? Auttavatko käskyt, pelottelu, uhkaukset, rajoitukset. No saattaa olla että joku …

Lue kokonaan

Yleinen

Jospa kysyisimme…?

10.10.2014, oiliharjula1952

Läheisiltämme, tai muilta, miten he voivat tänään, tai yleensä, miten sitä oikein voidaan? Siis mikä on olo, fyysinen tai henkinen. Jospa kertoisi? Että ei kysytä, että “miten sinä voitkaan tehdä tuollaista, en ymmärrä“? Niin kuin yleensä tehdään. Kysytään päin pläsiä, jotta “kehtaat siis mennä soittelemaan, tai kehtaat mennä osoittelemaan“, oletko pönttö jne., mutta miten olisikaan …

Lue kokonaan