Vaihtoehtoja

Näinä aikoina ihmissuhteet näyttävät olevan kovin pinnallista laatua; sen huomaa erotilastoista, ja muusta; mm, siitä että se vaan huomaa.

Mutta miksi sitten taas näyttää siltä että jotkut hajottavatt itsensä raastavassa epävarmuudessa pitkän suhteen loppuessa, elättää toiveita vielä korjaustoimenpiteiden tulosta pelastamaan sen mikä kadonnut on; miksi olisi loppunut jos olisi ollut elementtejä vielä jatkaa? Kiinnostaako rasittava jankaaminen, itsensä hajottaminen, vai oisko vapaus jo arvokkaampaa? ”Vaikka kaikki näkevät (ei silti tarvi muitten ajatuksista, huomautuksista välittää) miten uuvutat itsesi, miten ryömit, miten anelet, miten menetät omanarvontunteesikin kai, niin miksi silti? Kukaanei ymärrä mutta ei kukaan halua sinua muuttaa, ei neuvoa. Et silti halua tosissasi huomata tai välittää siitä miten heität hukkaan itsesi?”

Jospa antaisit mahdollisuuden itsellesi, koota itsesi kukoistukseen, antaisit mahdollisuuden rakastaa itseäsi (oletko oikeastaan niin tehnytkään koskaan) ja päästää peilisi lähellesi tutustumaan itseesi siihen mikä sinunkin oikeus on; saada se rakkaus mikä myös itsessäni on ja loistaa. Kukaan ei käske sinua ryömimään silloin koskaan.

Maailmassa on myös rakkautta