Lainaa.com

Yleinen

Elämme eri maailmoissa(mme)

16.03.2014, oiliharjula1952

Jokainen elää aivan omassa maailmassaan, se on varmaa, sillä ei ole kahta samanlaista ihmistä, eikä näin ollen kahta samanlaista elämää. Mutta joskus joku on niin kiinni omassa maailmassaan, ettei huomaa ulkopuolellaan tapahtuvaa muutosta. Muutos voi olla mikä vaan, mutta kun muutos alkaa hänelle näkyä, ja kuulua, se alkaa uhata omaa maailmaa. Silloin hän alkaa hakea muutoksen tekijää omalle kaistalleen, omalle pimeälle maailmalleen, koska ei voi sallia, että joku muu voisi ajatella aivan toisin. Alkaa solvaaminen, mitätöinti, halveksunta, pilkkaaminen, koska oma maailma ei salli ”valoa”. Miksi se on näin tylyä?  Onhan ihminen sentään kehittyvä ja tiedostava olento?

Oman maailman havainnot elämästä, ihmisistä, toiminnoista on jossakin elämän vaiheessa tapahtunut suuri päätös? Eikö sen jälkeen ole mitään mahdollista muuttaa käsityksiään, käyttäytymistään, ilmettään mihinkään muuhun suuntaan? Vaikuttaa että pohjaton romahdus tapahtuisi, että jotakin voisi muuttaa?

Politiikassa mm. ei voi olla enää toista mieltä, kuin se, mihin on tottunut. Ei vaikka tottumus veisi pohjain aivan kaikelta. Se onkin sitten jonkun syy, jos mikään ei suju, kun oman itsen muuttumien ei ole mahdollista. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka. On mahdotonta esim. ja  mm. että ihminen olisi jotakin muuta tarkoitusta varten, kuin vaan että se elää, hankkii ”sopivan” puolison, ja lapsilla pitää siten olla isä ja äiti. Mutta entäpä jos lapsi tarvitseekin kaksi aivan samanlaista energiaa kasvaakseen? Entäpä jos lapsi onkin valinnut aivan itse vanhempansa kasvaakseen vahvemmaksi? Monta kysymystä.

No, ihminen on jopa ”leipääntynyt” siihen, että se on asetettu tuotantovälineeksi. Että sen on mukauduttava ”vallitseviin asenteisiin”, koska näin on sanottu?  Miksi on sanottu?


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *